keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

3 leiripäivä: Helle hellii

Syötettiin ja juotettiin linnut heti aamulla. Lintuja oli paljon erilaisia, kalkkunoita, riikinkukkoja, kanoja, viiriäisiä, hanhia ja ankkoja. 



Kalkkuna herrat olivat aika pelottavia.

Kuulimme, että hanhet ja ankat eivät pysty lentämään aitauksesta pois, koska ne tarvitsevat kiitoradan. Talvisin ne saavat olla vapaana pihapiirissä, koska ne saavat täältä ruokansa.

Ratsastettiin Putte työhevosella. Emme käyttäneet lainkaan satulaa ja pääsimme ratsastamaan kaverin kanssa. Putte on 20 vuotias belgiantyöhevonen.

Kuvassa näkyy kun tytöt kiipeävät Puten isoon selkään. Takaa oli aika hankalaa kiivetä pois.


Samaan aikaan, kun Putella ratsastettiin saimme hoitaa hoitokanejamme. + Kanit saivat tuoretta ruohoa yms. Kanin poikaset ovat super söpöjä!


Luppakorva ja leijonaharjaskani...

Paahteessa huolimatta uskaltauduimme aurinkoon leikkimään 30C. Noora sai tehtäväkseen selvittää ison ihmissolmun ja onnistui siinä. 

Marjo teki kaikille jotka halusivat pikku lettejä. 
Saunan ja uimisen jälkeen saimme lettuja ja makkaraa. Samalla saimme liukua liukumäessä ja hyppiä trampoliinilla. Liukumäen päässä oli tungosta.


Juhlimme myös Viiman synttäreitä, ONNEA Viima.


Kirjoittajat: Noora, Helmi H., Inka P., Kide, Jenina, Inka L., Axu ja Miio















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti