torstai 8. elokuuta 2013

Eläinten talutusta ja leiriolympialaiset

Aamu alkoi sumuisesti.


Ensiksi aamulla haimme eilen kastuneet vaatteet saunalta. Lähdimme hoitamaan aamueläimet. Meillä oli vuorossa alpakat ja vuohet. Saimme lypsää vuohta joka oli todella kiltti vaikka ruoka loppui kesken lypsyn. ;)


Meidän oma lypsyneito Linda :)


Annoimme myös alpakoille niiden aamupalan. Sekä poro sai vatsan täyteen muonaa. 
Alpakoilla on myös hyviä ilmeitä.


Aamupalan jälkeen menimme hoitamaan kaneja ja ratsastamaan. 



Karvinen nauttii ratsastuksen katsomisesta meidän kanssa, ja rapsutuksetkin kelpaavat.


Ilmeikäs Karvinen ;P


Oho ompas eläimillä tänään hienoja poseerauksia ja myös välillä hassuja. 


Lounaan jälkeen oli vuorossa leiriolympialaiset. Aloitimme säkkihyppelyllä. Olimme oikeita kenguruita.


Seuraavaksi vuorossa rapukävelyä.


Sitten pähkäiltiin mysteerin parissa.

Elefanttijuoksu aiheutti paljon hässäkkää ja naurua.


Viimeisenä tikanheittoa hieman erillaisella tavalla.


Illemmalla talutimme alpakka Kerttua ja Muru-poroa.



Sen jälkeen hoidimme kauneutta. Kynnet ensin ja saunassa rentoutumisen jälkeen hiukset.




Meillä on ollut leirillä taas kiva päivä,koska yhteistyö on kaiken A & O.



Karvaiset terveiset: Helmi, Iiris, Oona, Tuuli, Nelli, Nea, Lotta, Kaisla ja Hanna

<3 <3 <3 Jesss!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti