maanantai 5. elokuuta 2013

Kurkistus ekan elukkaleirin vikaan päivään.

Heipparallaa!

Nyt kun ollaan matkalla toiselle elukkaleirille on hyvä kurkata vielä ykkösleirin vikaan päivään ja leiriin kokonaisuutena.


Meidän ohjaajien mielestä leiri sujui oikein mukavasti. Kun ollaan suurella porukalla liikenteessä, tietenkin sattuu erilaisia haavereita ja väärinkäsityksiä. Onneksi niistä kuitenkin selvittiin. Leiriläiset olivat kaikki ahkeria ja tarttuivat maatilantöihin pelkäämättä. Myös kaikkeen muuhun ohjelmaan osallistuttiin hienosti!








Kannistontilan ruoka oli superhyvää. Tietenkin vikan leiripäivän kruunasi pullat, joita saimme leipoa kotiin viemisiksi.


Vika leiripäivä alkoi tuttuun tapaan eläinten ruokinnalla. Tämän jälkeen ohjelmassa oli pakkausta. Kun tavarat oli pakattu ja huoneet siistitty, päästiin vihdoin kuvailemaan eläimiä, täytettiin leiripalaute ja leivottiin.




Sitten alkoikin bussin odottelu, joka sujui mukavasti hiuksia letittäen. Bussimatka sujui uusiin kavereihin lisää tutustuen, taisipa muutama leiriläinen käydä vähän unessakin.


Todella mukava leiri siis takana. Nyt ollaan jo matkalla uudelle. Saapa nähdä mitä tämä leiri tuo tullessaan:)

Kivaa kesän jatkoa ja kivaa vikaa lomaviikkoa kaikille:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti