tiistai 5. elokuuta 2014

Toinen leiripäivä, helle hellii edelleen!


Uusipäivä alkaa, kumpparit jalkaan, heippa ja soitellaan.. 
Aamulla heräsimme kukonlaulun aikaan 07.30, (kukko oli kyllä aloittanut jo oman shounsa jo hetkeä aiemmin kello 05.00! Pisut, pesut, hammaspyykit ja ulos odottelemaan Ilonan opastusta "aamueläinten" hoidosta!


                             

Ilonan opastuksen jälkeen lähdimme touhuamaan kolmessa eri ryhmässä eläinten pariin. Vesihuoltoa, ruokaa, heinää jne.. Lampaat aiheutti rehuryhmälle ensin harmaita hiuksia, Oona ja Pinja hoisivat homman lopulta kuitenkin erittäin hienosti! Lampaiden harhautus oli pakko suunnitella erittäinkin tarkasti, koska kaikilla tuntui olevan niin kova nälkä ettei portista tahtonut paastä sisään.. Harhautus, portti auki, ruokasangot pään päälle ja eväs jakoon.. Mahtavuutta; homma sujui kuin rasvattu!

                

Kerttu alpakka myös piti meidän tarjoamasta aamupalasta! Ehdotimme Kertulle myös tukan harjaamista mutta siihen hän ei suostunut..
Pahiskana yritti kiusata aitauksessaan muita pikku kanasia.. Pääsimme todistamaan myös tuon yli-innokkaan mertenkiharapään seinään juoksua.. Hämillään tapahtuneesta törmäyksestä , pahiskana päätti jatkaa uniaan mökissänsä..

                            

Aina riittää aikaa eläinten paijaamiseen, nyt vuorossa maailman suloisin kissanpentu..


Eläinten hoidon ja parien ruokien jälkeen päästiin kaikki ratsastamaan, talutuksen kanssa tai ilman. Ratsuina toimivat Porsse, Himpuli, Aija, Vikke ja Pilvi-poni. 

                                  
          
                                  


Välipalan jälkeen menimme maisemakärryllä katsomaan ylämaankarjaa ja poroja. Kanniston tilan omistaja Tauno kertoi meille paljon tietoa ylämaankarjasta, poroista, tilan historiasta ja vaikka mistä muusta.

                     

                    
                    


Menimme tutustumisreissun jälkeen hoitamaan "iltaeläimet" ja sen jälkeen päivälliselle. Päivällisen jälkeen oli kioski, josta ostettiin karkkia, jäätelöä, sipsiä ja limua. Ruoan jälkeen saunoimme ja uimme ja halukkaat kävivät olkisavusaunassa.


Kirjoittajat: Juulia, Iida, Kim, Pinja, Roza, Vera, Anni, Oona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti